Irmeli tömähti kovaan ja kosteaan, nurmikon peittämään maahan. Oli todella valoisaa, eivätkä hänen silmänsä olleet vielä tottuneet siihen. Irmelillä ei ollut aavistustakaan, missä hän oikein oli. Irmeli alkoi tunnustella maata allansa. Hän yritti löytää jotain, mutta ei itsekkään tiennyt mitä...
Hänen sormensa sotkeutuivat johonkin karheaan sekamelskaan. Kun hän yritti nyhtää sormiansa irti, sekamelska kiljaisi:" hibbaaaa!"
"Ai, sori vaan. Ei ollut tarkoitus", Irmeli pahoitteli kääpiölle, joka näytti juuri niin vihaiselta, että olisi voinut kuristaa tämän. Kääpiö kuitenkin tyytyi onneksi vain heristelemään nyrkkiään. Irmeli alkoi juuri hahmoittamaan paikkoja. He makasivat jossakin pellolla, keskellä ei mitään. "Missä me muuten olemme?" Irmeli kysyi. Kääpiö vain tyytyi tuhisemaan jotain typerää liiipalaapa kielellään.
Hetken kuluttua Irmeli ja kääpiö kävelivät pellon viertä hyvän matkaa siitä mihin he olivat päätyneet tiputtuaan halkeamasta. Hiljaisuus ja kääpiön mökötys oli tehdä Irmelin hulluksi. Irmeli katseli maisemia niin keskittyneesti, ettei huomannut, että kääpiö hänen vieressään kasvoi pituutta. Sen parta alkoi myös " kasvaa sisäänpäin". Hetken kuluttua Irmelin vilkaistessa sivulleen hän säikähti puolikuoliaaksi. Hänen edessään seisoi ei sen enempää tai vähempää kuin aiemmin kerjäläisenä esittäytynyt mies. Nyt tämä näytti kuitenkin hiukan erilaiselta. Hänellä oli päällään siistit ja puhtaat vaatteet, ja myös hänen onneton ryhtinsä oli parantunut. Hän näytti melkein aateliselta, ja vieläpä komealta. "Mitä h*******ä!" Irmeli huudahti. "Etkös sinä juuri... Niin tuota... Mutta kun... Siis täh??" Kerjäläinen, tai no ei häntä enää kerjäläiseksi voinut todellakaan sanoa, vilkaisi Irmeliä happamin ilmein. "Mitä sinä nökellät? Etkö muka koskaan ole nähnyt kenenkään todellista olemusta? Täällä eivät valepuvut auta. Sinunkin "liikakilosi" ovat varisseet kaivoon." Vasta nuo sanat kuultuaan Irmeli katsoi itseään tarkemmin. Hän oli muuttunut kertarysäyksellä. Laihtunut hän ainakin oli. Ja vaatteet eivät olleet enää samat "kaavut" millä hän oli aiemmin peittänyt pyöreytensä. Hän näytti aivan jostain muotilehdestä pöllähtäneeltä tytöltä. Irmeli kaivoi laukustaan peilin, ja tutki kasvojaan tarkemmin. Kaikki aknen merkit olivat poissa. "Vau, mahtavaa! Tälläinenkö on minun 'sisäinen olemukseni'?!" Mies nyökkäsi Irmelille. "Ja nyt jos voisit kertoa minulle... Kuka sinä oikein olet?" Irmeli laannutti innostuksensa todellisesta olemuksestaan. "Jaa... Voisinhan minä sen sinulle kertoakin. Nimeni on Stenofotomikogran, tai voit kutsua minua vain Stenoksi jos haluat..." Steno siisti takinkaulustaan mahtipontisena. "Öhm... Steno taitaa riittää minulle..." Irmeli sanoi häkeltyneenä niin monimutkaisesta nimestä. "Mistä moinen nimi?" Stenon ilme kiristyi ja hän vastasi: "Kertoisin siitä mieluummin joskus toiste, ajat ovat nyt vähän rauhattomat." Irmeli kääntyi pettyneenä poispäin ja katseli jälleen maisemia. Hetken päästä Irmeliä alkoi taas kiinnostaa paikka missä he olivat, ja erityisesti minne he olivat menossa. "Tuota.. Et ole vielä kertonut missä olemme?" Steno katsoi häntä kiinnostuneena, ja naurahti. "Mitä?" Irmeli kysyi ihmeessään. "Sinä se et sitten koskaan lakkaa kyselemästä. Vaikka eipä toisaalta uteliasuudesta ole mitään haittaakaan. Yleensä."
"Et vastannut."
"Niin. Se on hiukan vaikea selittää. Kuvittele paikka, mitä ei ole olemassa. Tämä on se paikka. Mutta jos kuitenkin olemme täällä, niin silloinhan tämän täytyy olla jossain. Osaatko nyt vastata kysymykseesi?" Steno totesi. Irmeli katsoi miestä ihmeissään. Mitä tämä horisi? Irmeli jätti kysymykset sikseen ja jatkoi hiljaa kävelemistä sinne jonnekin minne he sitten olivatkaan menossa. Hetken kuluttua hän ei voinut enää hillitä itseään: "Niin vielä yksi kysymys... Minne olemme menossa?" Steno näytti mietteliäältä. Hän yritti sivellä partaansa, mutta sitten hän huomasi ettei hänellä ollutkaan sitä enää. Irmeli ei voinut olla nauramatta. Hän alkoi kikattaa, ja Steno katsoi häntä vihaisena. " Älä naura! Et itsekään voisi sopeutua niin nopeasti parran puuttumiseen!" Irmeli lopetti naurunsa kuin seinään, sillä hän ei halunnut jutella juron Stenon kanssa. Silloin häneltä ei saisi niin helposti vastauksia. "Voisitko nyt kuitenkin vastata kysymykeeni?" "Aah! Mielenkiintoinen kysymys. Me katsos voimme mennä ihan minne tahansa. Minne haluaisit mennä?"
Irmeli katsoi miestä pöllämystyneen näköisenä. Ihan minne tahansa? Miten? Miksi juuri hänen pitäisi päättää minne? Eihän miehen arvoituksellisissa jorinoissa ollut järjen hiventäkään. Irmeli miettikin seuraavat sanansa tarkkaan. "Minne meidän kannattaisi mennä? Tiedätkös, jos aiomme ratkaista tämän jutun, missä me nyt sitten olemmekaan osallisena.."
"Olemme osallisena...?" Steno rähähti raikuvaan nauruun. "Heh, olemme osallisena..." hän melkein jo kiemurteli maassa kippurassa äkillisen nauruppuuskan yllättäessä. Irmeli katsoi kummissaan vieressään hykertelevää Stenoa. Mitä hän oikeastaan tiesi tästä. Mies oli nimeltään Steno joku, hänen oikea olemuksensa oli siisti ja komea, ja hän oli varsin arvoituksellinen... Irmelin täytyi saada tietää lisää. Sen hän päätti. "Niin, eikös tähän oikeastaan ole joku tarkoitus, miksi olen täällä." Steno vakavoitui tavoilleen uskollisena hyvin äkillisesti. Hän tutkiskeli hetken Irmeliä, ja Irmelistä alkoi tuntua, että tämä osasi lukea pienimmänkin ajatuksen, joka hänen aivoistaan lähti liikkeelle. "Totta kai, totta kai," hän viimein sanoi, enemmän itselleen kuin Irmelille. "Kaikkeenhan on aina tarkoituksensa. Niin myös tähän tapahtumasikermään. Mutta ei, me emme ole oikeastaan osallisena tähän. Ja toisaalta taas olemmepa hyvinkin." Irmelin pää meni tästä vastauksesta yhtä sekaisin kuin hänen mahansa olisi mennyt mämmistä. Huomatessaan ettei Steno aikonut jatkaa, Irmeli kehotti tätä jatkamaan. Steno huokaisi Irmelille: "Sinun tiedonhalusi ei sitten anna hetkeäkään rauhaa." Lopulta hän kuitenkin jatkoi:" Katsos asia ei ole niin yksinkertainen, että olisimme siinä vain osallisina. Koko karuselli nimittäin johtuu vain ja ainoastaan meistä."
"Nyt en tajua. Yhtenä päivänä minä vain menen torille ostamaan pölypusseja, sitten hetki.." Irmeli näpäytti sormiaan ja jatkoi: " Olen täällä ties missä, suurien ja vielä suurempien kysymysten äärellä. Ja nyt sinä sanot, että tämä kaikki hulluus johtuu vain minusta ja sinusta. Siis onko missään tässä mitään järkeä? Nyt vastaat suoraan. Miksi minä olen täällä?"
"Olet täällä vain ja ainoastaan sen takia, että voisit kysellä minulta noita kysymyksiä, niin etten minä saa hetkeäkään rauhaa..." Steno sanoi. Irmelin suu loksahti auki: "Siis mitä! Et voi olla tosissasi. Miten minä muka..." hän huudahti. "Rauhoitu," Steno yritti rauhoittaa Irmeliä: "Vitsailin vain." Steno jatkoi matkaa sanomatta yhtään mitään. Irmeli sai taas sen käsityksen ettei hän aikoisi jatkaa aiheesta enempää. Nyt hän toden teolla suuttui. Hän otti pari rivakkaa askelta, ehätti Stenon edelle ja hyppäsi tämän eteen. Steno pysähtyi, ja Irmeli erotti hänen kasvoiltaan hienoisen hämmästyksen. "Nyt saat kyllä kertoa mistä on kyse! Eikä mitään kiertelyjä, vaan suora vastaus!" Irmeli painotti sanojaan tökkäämällä Stenoa rintaan joka sanan kohdalla. Steno astui taakse päin, ja nyt hämmästys näkyi aidosti hänen kasvoiltaan. "Hyvä on, hyvä on, rauhoitu nyt! Minä kyllä kerron sinulle, aioinkin kertoa, mutta kuten sanoin, en mielelläni täällä. Minulla on katsos vissi aavistus että minua seurataan-" Steno ehti juuri ja juuri lopettaa lauseensa, kun aivan läheltä kuului pihinää. Molemmat katsoivat vasemmalle, ja he näkivät, tosin vasta neljänkymmenen metrin päässä, suuren, tumman hahmon. Stenoon näyllä oli vaikutusta enemmän kuin Irmeliin. Hänen silmänsä suurenivat lautasen kokoisiksi, ja hän alkoi retuuttaa Irmeliä kiireesti oikealle. Hän kiihdytti, ja niin kiihdytti heitä seuraava hahmokin. Steno vilkuili peloissaan taakseen, ja pian hän sanoi: "Pidä kiinni, tämä saattaa tuntua vähän iljettävältä." Ja sitten hän veti Irmelin läpi utuisen aukon, jota Irmeli oletti jonkinlaiseksi portiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti