Kotvasen kuluttua nuo kaksi saapuivat jonkinlaisen pienen hirsimökin pihaan. "Olemme perillä", Steno murahti. Irmeli tuijotti kummastuneena mökkiä. Häntä ei huvittanut taas alkaa kysellä, hän tiesi että tulisi siitä vieläkin ärsyyntyneemmäksi jos vain vielä oli mahdollista. Häntä kuitenkin vaivasi asia niin paljon, että kuitenkin kysyi hammasta kiristellen:" Missä muka? Tuohan on vain joku lahoava tönö." Irmeli alkoi katua sanavalintaansa. Stenokaan ei ollut enää millään juhlatuulella, joten hän tiuskaisi puolustelevasti: "Kuules nyt! Minä en kestä enää kauaakaan tuota sinun kiukutteluasi!" Samalla Steno melkein paiskasi hirsimökin oven auki niin, että seinät narisivat. Hän astui sisään ja käveli sen perälle. Hän tutkaili hetken ympärilleen. "Tule," hän sanoi Irmelille selvästi kyllästyneenä. Irmeli astui 'tönön' sisälle ja asteli lattialankut naristen Stenon viereen. "Pieni hetki," Steno sanoi vielä, kävi sulkemassa mökin ulko-oven tarkastaen samalla, ettei ulkona ollut mitään ja kääntyi vielä tutkailemaan mökin sisustusta. Sitten hän meni erään vanhannäköisen hyllyn luo ja näytti ottavan sieltä jotain. Irmeli ei nähnyt mitä, sillä Steno oli kääntyneenä selin häneen. Steno ilmeisesti laittoi jotain taskuunsa, tai niin ainakin Irmeli ymmärsi. Seuraavaksi Stenon katse kiinnittyi tyhjään seinään. Hän katsoi sitä varmaan minuutin verran, ja juuri kun Irmeli oli aikeissa kysyä mitä ihmettä tämä oikein toljotti, seinään ilmestyi ovi. Irmeli olisi varmaan normaalioloissa säikähtänyt, mutta nyt hän oli tottunut jo kaikkeen mahdolliseen. Hän melkein odotti sitä päivää, jona lähtisi lentoon...
Äkisti Steno tarttui Irmelin käteen ja nykäisi tämän ovesta. Ja nyt Irmelillä oli aihetta olla hämmästynyt: he tosiaankin liisivät ovesta tyhjyyteen. Irmeli haukkoi henkeään ihmetyksestä ja yritti kaikin voimin estää kättään lipsumasta Stenon otteesta, jottei putoaisi. Hän heilautti toisenkin kätensä kiinni Stenon käsivarteen ja puristi kuin viimeistä päivää. Ja sitten he taas seisoivat tukevasti maan pinnalla. Lento oli kestänyt vain muutamia sekunnin sadasosia, ja nyt Irmeli roikkui Stenon kädessä puristaen sitä kuolioon. Hän huomasi seisovansa jossain tavattoman kauniissa paikassa, joka oli kuin suoraan unesta. Hän olisi voinut tuijottaa maisemia vaikka maailman tappiin. "No, voit päästää jo kädestäni irti, ennen kuin veri lakkaa kiertämästä kokonaan," Steno sanoi rauhallisesti Irmelille, kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan, ja kuin heidän välillään ei olisi koskaan mitään sanaharkkaa ollutkaan. "Mitä? Ai, aivan," Irmeli punastui ja päästi nopeasti Stenon käden otteestaan. Hän pyyhkäisi hikistä kättään housuihinsa pitäen katseensa visusti kengännauhoissaan. "No niin, meidän pitäisi sitten kai jatkaa matkaa" , hän sanoi nolona. "Aah, juu, niin tietysti.." Steno sopersi yllättyneenä Irmelin omituisesta käytöksestä. Sitten Irmeli ja Steno lähtivät taas kävelemään hiljaisina kohti määränpäätänsä, joka oli ilmeisesti Stenon tiedossa, mutta josta Irmelillä ei ollut mitään käsitystä. Eikä hän enää edes viitsinyt kysyä. Matka siis jatkui hyvinkin samanlaisissa merkeissä kuin ennenkin, paitsi että maisemat olivat täällä uudessa maailmassa paljon henkeäsalpaavammat. Välttyäkseen itsehäpeältä Irmeli keskittyi tarkasti maisemien katseluun. Tietä reunustavat niityt olivat vehreämpiä kuin Irmeli oli koskaan nähnyt, ja taivas oli paljon sinisempi kuin hän olisi voinut uskoa olevan edes mahdollista. Yhtäkkiä Steno alkoi vihellellä jotakin. "Mikä laulu tuo on? Se kuulostaa kauniilta," Irmeli kysyi hiljaisella äänellä. "En itsekään tiedä. Se vain tuli jostain päähäni. En ole edes koskaan kuullut sitä," Steno hymähti. Sitten hän jatkoi tyytyväisenä viheltelyä. Kappale todellakin oli kaunis. Se sopi täydellisesti mahtaviin maisemiin. Irmeli alkoi rentoutua ja hän tuli hyvälle mielelle. Toisaalta hän olisi voinut vaikka lähteä Bora Boralle, jos ei olisi ollut imuroimassa tänään, mutta hän oli iloinen, että oli nyt täällä. Aurinko alkoi jo laskea ja maisemat heijastuivat punaisina... "Nukumme tuolla tämän yön," Steno sanoi osoittaen hirsitaloa muutaman kymmenen metrin päässä. "Vau! Se on upea!" Talo todella oli. Se näytti mukavalta vanhanaikaiselta hirsitalon ja -mökin sekoitukselta. Juuri Irmelin, joka oli hyvin mukavuudenhaluinen, mieleiseltä. "Kiitos" Steno sanoin. "Mitä? Onko tämä sinun talosi?" Irmeli kysyi. "Juu, rakensin sen itse", Steno leuhki. Irmelin katse sahasi vähän aikaa Stenon ja mökin välillä. "Niinpä tietysti," hän totesi." Olisihan se pitänyt arvata. Mistäpä minä enää hämmästyisin." Steno vilkaisi Irmeliä kummastuneena, muttei jatkanut aiheesta enempää. "Mennäänkö?" Irmeli ei malttanut odottaa että pääsisi näkemään mökin sisältä. Irmelin mielestä talo oli sisältä yhtä upea kuin ulkoakin. Talo oli juuri sellainen mistä hän oli unelmoinut pienestä pitäen. Irmeli oli juuri lähdössä suurelle tutkimusmatkalle talon uumeniin kun Steno otti häntä olalta kiinni. "Ei tyhjällä vatsalla," hän talutti Irmelin keittiöön. Irmelin suureksi hämmästykseksi siellä ei ollut jääkaappia, pesukonetta tai mitään muutakaan elämälle välttämätöntä. Hetken mietittyään Irmeli tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettei täällä olisi enää mitään hänelle normaalia muutenkaan. Uuni kuitenkin löytyi keittiön nurkasta, mutta sekin näytti olevan esihistorialliselta ajalta. Steno sytytti tulen, ja alkoi hääräämään jonkun epämääräisen näköisen ruuan kanssa, jota Irmeli epäili jonkinlaiseksi puuroksi. Kun keittiön täytti äkisti ällöttävän imelä tuoksu joka selvästikin levisi tuosta muhjusta, Irmelin oli pakko mennä katsomaan tuotosta lähempää. "Yääh! Tuotako meidän pitäisi syödä?" hän kakaisi kurkattuaan kattilaan Stenon olan yli. Steno vilkaisi hätäisesti Irmeliä ja peitti sitten nopeasti näkymän. "Hei! Eipäs kurkita keskeneräistä... eh... taideteosta." Irmeli astui taaksepäin ja tuijotti Stenoa hämmästyneenä. Sitten hän päätti tosiaan olla sekaantumatta asiaan enempää ja meni istumaan tuolille soman pienen pöydän ääreen. Haju joka leijaili keittiössä muistutti kovasti kaalikääryleiden tuoksua torilla. Irmeli tuli haikealle mielelle kun ajatteli kaikkea mitä oli tapahtunut päivän aikana. Irmelin kissa Murinakin oli jäänyt yksin kotiin. Hän peitti kasvot käsiinsä, sulki silmänsä ja toivoi, että tämä olisi nopeasti ohi.
Pian Irmelin nenä haistoi yllättävän hyvän tuoksun ruuasta, jonka Steno oli tuonut hänen eteensä. Lautanen oli täynnä eineksiä, joita Irmeli olisi odottanut vain viiden tähden ravintoloissa. "Jos totta puhutaan en osaa ollenkaan laittaa ruokaa joten jouduin fuskaamaan hieman..." Steno punastui ja kattoi lautasen itselleensäkin. "Siis mitä tarkoitat? Eihän täältä saa tällaista laaturuokaa lähimailtakaan jos nyt ollenkaan..." Irmelin piti miettiä kovasti mitä Steno oli tarkoittanut fuskaamisella. Eihän hän nyt noin vain voinut loihtia pötyä pöytään, mutta ei se aiempikaan mössö näyttänyt syömäkelpoiselta. Lopulta Irmeli päätti jättää tyhmät epäilynsä ja alkoi syömään. Ruoka maistui aika omituiselta. Tai siis, ei maussa sinänsä mitään pahaa ollut... Mutta aivan kuin salaatti olisi maistunut kanalta..ja kana sen sijaan maistui aivan savulohelta. Leipä se sijaan oli täysin mautonta! "En haluaisi valittaa tällaissesta gourmet-ateriasta, mutta..." Irmeli etsi oikeita sanoja ettei loukkaisi Stenoa. " Tämä on kieltämättä omituisimman makuinen ruoka, jota olen ikimaailmassa maistanut." Steno näytti hämmästyneeltä ja nappasi lautaseltaa parsatangon. Puraistuaan hän muuttui vihreäksi ja sanoi:" Ei tämän nyt ihan hapankaalilta kuulunut maistua..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti